Ei mitään kuria ruokailujen suhteen.
Ei reipasta ja toimeliasta asennetta.
Menoja sen sijaan on ollut tarpeeksi. Ja pääkipua.
Joku on sanonut, että menestyminen on sitä, että saa mitä haluaa ja onnellisuus sitä, että haluaa sen mitä saa. Meidän perheestä menestystä tai onnea on aika lailla kaiveltava, eikä usein tapaa näitä sittenkään. Teineillä toki kuuluukin olla vaikeaa, samoin uhmaikäisillä ja miksei hieman spessummalla tempperamentilla varustetulla 6-vuotiaallakin. Mutta eikö nelikymppisenä jo voisi helpottaa? Voisi katsella seesteisenä ympärilleen, nähdä se kaikki hyvä ja tietenkin vielä Voimaantuakin siitä. Voisi osata asettaa asiat mittasuhteisiin, voisi uskoa itseensä. Olla vahva, vapaa odotuksista (omista ja muiden) ja onnellinen. Niinkuin Kaija Kookin, hän kyllä on myös rietas.
Tässä palataan siihen, mistä joskus kirjoitin: asiat voi nähdä ja kertoakin kahdella tapaa, olematta yhtään epärehellinen. Kaikkeahan ei koskaan kerrota, kukaan ei jaksa puhuakaan niin paljon. (Olen yrittänyt. Kukaan ei jaksa kuunnellakaan).
Eli siis voi valita kertooko/ajatteleeko, että meillä on vihdoin semmoinen ihana paikka maalla, kevät tulee, aurinko on jo nähty, sen voimalla jaksaa arjen kaupungissakin! Vai mietinkö sitä, että meidän auto on hajalla eikä päästä ikinä maalle remontoimaan ja jos joku joskus pääseekin, niin tuskin minä (lastenvahti), ja remppa ei kuitenkaan ikinä tule valmiiksi ja tulee varmaan liian pahoja mutkia matkaan.
Voi myös sanoa, että minulla on vakituinen työ, kivat työkaverit ja näppärä työmatka tai että minulla on pieni palkka ja älykääpiön työnkuva.
Ja oikeastaan kun asiaa tarkemmin miettii, niin tuskin sillä on mitään väliä, mitä minä sanon.
Mutta sen lisäksi että olisi hyvä nähdä asioiden hyvätkin puolet, niin asioille voisi myös tehdä jotain. Tämän kodin voisi siivota, jos jättäisi sohvan nurkassa vanukkaiden syömisen ja nousisi ylös. Mutta tuskin tänäänkään.
Onneksi on kotipäivä. Mokailen mielummin kotona. Töissä se onkin ahkerin osa-alueeni.
Maalasin parvekkeella kerrossänkyä mökille. Tietenkin tiesin, mitä mies oli mökiltä ja rempalta tai rakentamiselta toivonut, mutta nyt tunsin sen itsekin. Sisustusmielessäkin halusin valkoiset kerrossängyt, vaan olisi ne voinut jättää puun värisiksikin, mökillä olisi välttänyt. Mutta tuo kallis maalipurkki on minun harrastusmaksuni! Ihana harrastus! Paikalle tuli pari kundia. Kehuivat, että teen siistiä jälkeä ja kuitenkin nopeasti. Onkohan Jorma Piisisellä faneja.
Olemme aloittaneet pyöräretkikauden. Täällä on ihan mielettömät mestat naapurissa... Annalan hepat, Vanhankaupunginkoski ja Viikin metsätiet ja pellot. Kaunista (vaikka kauneutta tärkeämpää on hyvät eväät)! Ehkä vien pienimmän tänäänkin. Keskimmäinen on kipeä. Koko ajan joku on.
Meidän pikkupojat ovat antaneet meille kaikille perheenjäsenille meitä kuvaavat nimet. Esimerkiksi teini on puhelimen rämppääjä, äiti on enkeli (!) ja koska pienin on kovasti herkkujen perään, hän on herkkupeppu.
Viime viikolla keskimmäinen kysyi iltapalalla, että jos voi sanoa herkkupeppu, voiko sanoa yhtä lailla herkkupippeli? Niinpä, miksei. Miettikää nyt hetki - herkkupippeli.
