Elämän nälkä ja mielialan vaihtelut

Kerta kaikkiaan!
Tämä murrosikä, tai joku muu myrsky, ei väisty minusta koskaan. Mieliala heittelee. Ahdistaa, pelottaa läheisten kuolema, koko maailma on paha, kukaan ei ymmärrä, mikään ei onnistu, olen väärässä paikassa, väärällä tavalla ja vielä kaiken lisäksi tyhmä ja ruma, kuten ihastuttava kolmevuotiaani tiesi kertoa. Ja sitten taas. Intona, noloja ysärihittejä laulaen ja tanssien, liikaa puhuen, suunnitellen ja jotenkin malttamattomana. Todella ärsyttävänä. Kuin vastarakastunut tai joku kuka odottaa jotakin suurta juhlaa.
Suurta juhlaa tai kuolemaa, ei välimuotoja.

Niin.
Kudon valtavalla intohimolla sukkia.
Teen suurella sydämellä battement tendut, ronde de jambe par terret ja echappéet.
Pussaan lapsia huulet jatkuvalla törröllä.
Meson, intoilen, järjestän.
Innostun ihmisistä.

Mutta masennun, kun en saa kotia siistiksi.
Häpeän, kun grand jeté näyttää naurettavalta, tissejä ja jalkoja on liikaa, koordinaatiokykyä, tasapainoa ja kepeyttä ei yhtään.
Hermostun riehuville lapsille ja karjun unohtelevalle teinille.
Joudun keskittymään valtavasti, että töissä muistaisin mitä minut on otettu sinne tekemään. (Ja kuulkaa, näin on, vaikkei Touch me soisikaan.)
Ärsyynnyn ihmisistä.

Muuten haasteet ja tavoitteet etenevät mukavasti. Vaikken muista mitä ne oli.
Ööö... Ruokailut on järkevöityneet. Ja. Oikeasti en muista.

Ja niin reippaus! Menevä tybä. Ostettiin yhdet liput Tavastialle. Siitä on hyvä aloittaa, vaikkei määränpäänä olisikaan ihan se sama menevyys, kuin joskus ennen.

Jouduin lukemaan edellistä päiväkirjamerkintääni, jotta muistin nämä hurjat tavoitteeni. Menevyys sekä maatilan kohennus. Sopivan ääripäät minulle. Voin olla vuorotellen bilehile ja maaseudun rauhasta nauttiva puunhalaaja.

Tilasin muuten neljä uimapukua. Ehkä niillä katkeaa tämä hieman maaninen kausi ja meininki. Sovitellessa.

Mutta kun kohta on kevät!!

Baletti

Nyt ollaan kuulkaa vereslihalla ja epämukavuusalueella. Sydän karrella. Henkisesti ja fyysisesti maitohapoilla.

Miten voikaan ihminen kokea jotain ehkä  tuhat myllertävää tunnetta, ääripäistä, sikin sokin, lähes samaan aikaan. Ja olla kuin lapsi ja kuin vanhus. Lapsellinen ja rupsahtanut.

Jännitti mennä. Kolmevuotias
kannusti. Häntäkin oli jännittänyt varahoitopaikkaan meno. Kyllä se siitä.

Pukukopissa ehdin epäröimään laitanko balettitossut jalkaan, käytetäänkö niitä vielä, vaihdanko jo vaatteet vai odotanko, laitanko hiukset kiinni...

Salissa. Jokainen liike on tuttu, muistan ne. Ne ovat kauniita liikkeitä. Paitsi minun tekeminä. Miten tissini näyttävätkään niin suurilta, liikkuvat niin holtittomasti, ollaan kuitenkin baletissa, tehdään niitä kauniita liikkeitä.

Tunnen itseni suureksi. Valtavaksi jättinorsuksi. Olen toki myös vanhin. Kukaan ei puhu kenellekään. Varsinkaan minulle. Jalkani ei nouse enää korkealle eikä pysy ilmassa pitkään. Jalkani tärisee.

Tunti kestää 75 minuuttia. Ei se ole tunti. Kuvittelen, että lopputunti, 15 minuuttia, on venyttelyä ja rentoutumista. Kuvittelen väärin. Hypitään. Muut kepeästi ja sitten minä ja tissit ja makkarat.

Pukukopissa kukaan ei taaskaan puhu.
Päätän, että olen ensi viikolla jo huikeasti keventynyt, sitonut tissini jonnekin ja ostanut kroppaa puristavat liian pienet trikoot ja jumppapuvun.

Ja niin. En muistanut väärin. Minä rakastan balettia.

Yhä neljäkymmentä

Tiia tääl moi!

Ei voi mitään. Pakko ryhtyä taas 

hommiin. Tilanne on muuttunut, mutta ei dramaattisesti parempaan.  

Me ostimme ihanan maalaisunelman paikan tossa syksyllä! Kyllä kyllä, vaikkei ollut varaa edes polkupyörään, niin ostin pari hehtaaria maata ja mukana tuli muutama ränsistynyt punainen tupa, perunamaata ja kottikärryt. Puutarhatraktorinkin hankin. Ehkä taitan sillä sitten myös työmatkani.

Tällä sektorilla siis pelkkää ihanaa. Olen rakastunut. Kuvailin teinille tunnelmiani niin, että tekisi mieli heittäytyä mahalleen niille tiluksille, hakata maata nyrkeillä ja huutaa, että minun minun minun. Kysyin onko teinillä vähän samat fiilikset. Ei sillä ole.

Minä olen yhä töissä, viitaten edellisen haasteen tavoitteisiin (viime keväältä). Viihdyn töissä hyvin, vaikkei työnkuva ja päämäärät ole ehkä se kaikista omin juttu. Minulla kuitenkin on työ, haluan käydä töissä, haluan pitää työni. Toivottavasti pystyn siihen. Tiedostojen siirtäminen kansiosta toiseen ei ole osoittautunut ylivoimaiseksi tehtäväksi, mutta epäilen jotain outoa muistisairautta. En vaan niinkun muista mitään. Tekee asiat välillä hankaliksi.

Mutta ne kilot! Jos sain kovalla työllä keväällä pois 13kg, niin aivan leikiten otin takaisin syksyllä kuusi (6). Helppoa. 

Uudet haasteet kehiin. Tästä lähtee.

1. Kilot. Kahdeksan pois. Toukokuun alkuun mennessä. Tähän haasteen kohtaan sisältyy liikunnan ottaminen takaisin arkeen. Blääh. Ei jaksaisi, mutta just siks. Ilmoitin itseni aikuisbalettiin. En esiinny tyllissä, en kuvittele, että hyppään höyhenenkeveästi, mutta yrittää aion. Rakastan klassista balettia, olen aina rakastanut. Lisäksi voisin käydä kerran tai kaksi kertaa viikossa salilla. Työpaikan kellariin valmistuu kuntosali. Oman salikortin jo irtisanoin. En käynyt moneen kuukauteen. Paitsi eilen! Keräsin äkkiä peruskunnon päälle, kun baletti alkaa huomenna. Jep.

2. Haasteen toinen osio liittyy hieman edelliseen kohtaan. Uskon että nämä tukevat toisiaan. Aion meinaan ryhtyä reippaaksi. En ole aiemmin ollut aiheesta kiinnostunut, mutta nyt. Eli harrastan, vien lapsia harrastuksiin, käyn keikoilla, bileissä, kävelyllä, brunssilla, pelaan, leikin, bongaan lastentapahtumat ja kaiken kukkuraksi, bonuksena, joku päivä juoksen portaat hengästymättä ja vittuuntumatta. Lapsille ei jääkään lapsuusmuistoihinsa kuvaa sohvalla lojuvasta äidistä, joka "ei viitti", vaan äidistä joka oli himmeen menevä tybä.

3. Pistän meidän maatilan kuntoon. Pystyn kaikkeen. Tervetuloa mukaan ja talkoisiin! (No okei, talkoosafkojen laittamiseen en pysty. Mutta revin raastan siivoan ajan tuon vien maalaan istutan. Mies tyhjentäköön ulkovessan.)

4. Lisämainintana pienet jutut. Vaikka päätin, että on vain kolme haasteen kohtaa. Mutta kas, on neljäskin. Hei siis hiuxet! Niihin aion tod paneutua, ihan pakkomielteisesti. Taas. On suunnitelmia ja jokeri-korttikin jo. 

Lisäksi haasteena on myös itsensä kehittäminen. Ruotsia haluaisin opiskella  (ostin Ruotsia Ankkalinnasta opuksen. Vaikka se on alkuun varmasti liian kova pala, niin haasteitahan tässä kaivattiin!), ryijyn haluaisin tehdä, tumput neuloa ja kirjoja lukea. Siis sitä aivobodausta. Lisäksi olen valmis treenaamaan (tarpeen vaatiessa kovastikin) pöytälätkää. Perhemestaruus oli helposti hoideltu. Tarvitsen kovempaa vastusta. Ehkä juuri sinua.

Näinnikkäästi.

Elämä tuntuu hyvältä. Maaninen vaihe puskee päälle. Paljon rakkautta jotenkin. Näissä lauseissa, päivissä ja mielessä. Ensimmäinen päivä töissä lomien jälkeen meni erittäin mukavasti, mässäily on pysynyt kurissa (lähes koko päivän!) ja seuraavanahan tässä onkin sitten kevät! 

Tähtäimessä on vaikka mitä ja ehkä vielä tämän elämän aikana joku päivä saan olla tyytyväinen itseeni. 

Uraa en kuvittele tekeväni, fitness-kisaan en osallistu, enkä erityisiä rikkauksiakaan kaipaa.

 Matkustamisesta unelmoin. Maalle lähden. Kesää odotan. Huvipuistoista haaveilen. Rakkautta tarvitsen.

Ihanaa.

I-ha-naa.