Kerta kaikkiaan!
Tämä murrosikä, tai joku muu myrsky, ei väisty minusta koskaan. Mieliala heittelee. Ahdistaa, pelottaa läheisten kuolema, koko maailma on paha, kukaan ei ymmärrä, mikään ei onnistu, olen väärässä paikassa, väärällä tavalla ja vielä kaiken lisäksi tyhmä ja ruma, kuten ihastuttava kolmevuotiaani tiesi kertoa. Ja sitten taas. Intona, noloja ysärihittejä laulaen ja tanssien, liikaa puhuen, suunnitellen ja jotenkin malttamattomana. Todella ärsyttävänä. Kuin vastarakastunut tai joku kuka odottaa jotakin suurta juhlaa.
Suurta juhlaa tai kuolemaa, ei välimuotoja.
Niin.
Kudon valtavalla intohimolla sukkia.
Teen suurella sydämellä battement tendut, ronde de jambe par terret ja echappéet.
Pussaan lapsia huulet jatkuvalla törröllä.
Meson, intoilen, järjestän.
Innostun ihmisistä.
Mutta masennun, kun en saa kotia siistiksi.
Häpeän, kun grand jeté näyttää naurettavalta, tissejä ja jalkoja on liikaa, koordinaatiokykyä, tasapainoa ja kepeyttä ei yhtään.
Hermostun riehuville lapsille ja karjun unohtelevalle teinille.
Joudun keskittymään valtavasti, että töissä muistaisin mitä minut on otettu sinne tekemään. (Ja kuulkaa, näin on, vaikkei Touch me soisikaan.)
Ärsyynnyn ihmisistä.
Muuten haasteet ja tavoitteet etenevät mukavasti. Vaikken muista mitä ne oli.
Ööö... Ruokailut on järkevöityneet. Ja. Oikeasti en muista.
Ja niin reippaus! Menevä tybä. Ostettiin yhdet liput Tavastialle. Siitä on hyvä aloittaa, vaikkei määränpäänä olisikaan ihan se sama menevyys, kuin joskus ennen.
Jouduin lukemaan edellistä päiväkirjamerkintääni, jotta muistin nämä hurjat tavoitteeni. Menevyys sekä maatilan kohennus. Sopivan ääripäät minulle. Voin olla vuorotellen bilehile ja maaseudun rauhasta nauttiva puunhalaaja.
Tilasin muuten neljä uimapukua. Ehkä niillä katkeaa tämä hieman maaninen kausi ja meininki. Sovitellessa.
Mutta kun kohta on kevät!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti