Vesirokko, kuume, yskänuhatärinäsärky, oksennustauti... mitä vaan löytyy tältä perheeltä. Viime viikon vietin vankina lasten kanssa kotona, tällä viikolla on miesten vuoro. (Pääsisikin nyt saunaan!)
Kun aikaa oli, tuli villasukatkin tehtyä kahteen kertaan (yhdet ja samat sukat, sillä ensin niistä tuli niin suuret, että olisi tarvinnut olla kipsi jalassa tai siis molemmissa jaloissa ja kun ei nykyään niitä paksuja kipsejä edes saa, niin sukat olivat vaan kertakaikkisen isot). Lukea en ole jaksanut ja myöhemmin sitten kun olisin jaksanut, en ole ehtinyt. Sain juuri kirjastosta Oneironin ja mietin jopa että jättäisin yhden yön nukkumatta, niin saisin hoideltua sen. Pitää vielä miettiä. Nyt päätä särkee niin, ettei kyseessä voi olla ainakaan ensi yö.
Mutta jee tiedättekö, eilen baletissa oli kolme minuakin naurettavampaa (huonompaa, säälittävämpää) joutsenprinsessaa. Vihdoin. Paino nousi sydämeltä (jalat toki tuntuvat yhä vaan painavilta). Toivottavasti he tulevat ensi kerrallakin, eivätkä vähästä luovuta. Mikä helpotus! Enää en kiinnitä porukan huomiota sekopäisimmän näköisenä (kättä ja jalkaa ja tissiä ja ihan väärässä paikassa). Nyt on helpompi sulautua joukkoon ja vaan nauttia. Heti tuli ojennuksiin semmoista tiukkaa määrätietoisuutta, että tässä minä joaikakokenut annan mennä vaan.
Minulla on toinenkin uusi harrastus, mutta sitä yritän lopetella. Ainakin vähentää. Seuraan meinaan facebookissa kotiseutuni ryhmää, jossa juntit kivittää toisiaan ja komppaa jokaista joka osaa kirjoittaa, että matut vittuun täältä. Ei millään pahalla, mutta vaikken itse ole erityisen älykäs, niin kyllä huomaan, että he ovat idiootteja. Tai imbesillejä. Sisareni käytti lapsuudessani paljon tuota sanaa. Minusta kai pääasiassa. Googlasin sen, kun tuo Googlekin on nyt keksitty ja sainkin 25 vuoden jälkeen vihdoin tietää, että älykkyysosamääräni on 35-49. Ei siihen mitään testejä tarvita.
En julkaise paikkakunnan nimeä, jottei ne kylän kolme fiksua ja hyväsydämistä asukasta kärsi enempää tämän asian tiimoilta. Heillä kun on jo riesanaan katupartiot ja ne kaikki muut ihmiset. Tsemppiä vaan sinne!
Olen siis koukussa tuohon ryhmään, luen sitä monta kertaa päivässä. Jotenkin haluan järkyttyä ja huvittua. Välillä kommentoinkin, mutta pääasiassa en enää jaksa. Säälin vain. Ja annan heidän olla.
Haasteen kanssa on ollut vähän hiljaista.
Kovin touhukas en ole voinut sairaana ja sairaiden lasten kanssa olla. Mutta yhteistä aikaa on riittänyt.
Maalla ei olla näin talvella saatu rosesseja käyntiin.
Ruokailussa on tullut lipsumisia ja muutenkin on ollut vähän vaisua. Hiusten uudet raidatkin ovat pliisummat kuin mitä odotin.
Meillä on tulossa työpaikan pikkujoulut. Olen mukana järjestämässä näitä juhlia ja tunnen suurta ahdistusta jo etukäteen siitä, tulevatko kaikki ja viihtyvätkö sitten ne ketkä tulevat (vanha tuttu olen-surkea-emännöimään-juhlia ongelma). Lisästressiä tuo se, että bileissä on uima-allas. Itse intoilin asiasta suunnitteluvaiheessa, mutta mietinköhän taas ihan loppuun. No, tilasin sovitukseen neljä uimapukua. Yhden kelpuutin. Se on perusnätti, mutta vähän tylsä, en olisi tylsää halunnut, mutta perhe äänesti uikkarin voittoon aistikkaan uimapukukierrokseni päätteeksi.
Ehkä tylsä on ok. (Taas lainaus siskoltani: "Pitääkö näyttää oudolta, eikö riitä, että on outo?" Jotkut diggaa tylsää. Hiusmallia, uimapukua tai elämää.)
Palataan asiaan murut! Päivissä on jo valoa. Kyllä tää tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti