Täällä hoitsu morjens. Tältä hoitajalta Sipilä ei vie vuorolisiä, tämä on täällä jo yötä päivää lisittä. Perushoitajan töitä - kuvittelen - eli pesen, syötän, puen, nostan ja pissatankin. Pienimmän vesirokko ei ollut mitään tämän rinnalla. Tämä pikkumies ei unohda hetkeksikään näppylöitään. Kädet niin vesikelloilla, ettei suostu koskemaan mihinkään. Ja se jatkuva nyyhke! Mutta ei siinä mitään, voin minä hoitaa. Toki stressaa olla poissa töistä uudestaan useampi päivä, mutta minkäs teet, kun mies on tärkeämpi. (Myös työelämässä.) Oli silloinkin, kun olin lasten kanssa kotihoidontuella tai kun opiskelin. Asia ei ole muuttunut.
Meillä on perheessä sellainen tilanne ollut (sekin jo vuosia), ettei matkustamiseen ole ollenkaan varaa. Viime vuoden säästin ja mies lainasi luottokorttiaan ja silloin pääsimme Tanskaan. Se on ainoa kerta, kun perheemme matkusti. Ja mahdollisimman halvalla silloinkin.
Unelmoin ja puhun kuitenkin usein matkoista. Mies ärsyyntyy. Etten jankuttaisi, kun ei vaan ole varaa. Aina on joku tilanne, miksi ei, varsinkaan nyt.
Viime viikolla sitten päätin, että ostan halpamatkan meille aikuisille ja teinille. Kolmelle on halvempi kuin viidelle, tiesittekin ehkä. Eurooppaan, pidennetty viikonloppu. Ostan sen syntymäpäivälahjaksi, lahjoista ei ole kohteliasta valittaa. Samalla nostan synttärilahjat uudelle levelille ja voin ehkä itsekin odottaa saavani jotain lahjaksi.
Jee! Pari päivää tässä kuumensin Skyscanneria (kohteena "kaikkialle") ja valkkasin sopivimmat. Teini halusi lämpöä, merta ja palmujakin, mies taas pitää muusta kuin perusturisti-kohteista. Elokuussa sitten mennään! Halpalennolla Euroopan kuppasimpaan hotelliin! Olen niin onnellinen! (Vaikka itseäni en tietenkään ajatellut tässä, ihan lahjaksi vaan.)
Pikkupojat pääsevät matkalle sitten, kun tajuavat, että kavereista kaikki muut matkustavat ja he eivät. Alan säästämään siihen.
Haaste ei etene. Toisin sanoen hampurilaiset ja halva on maistunut.
Mutta baletti (aktiivisuus!) sujuu. Ne kolme minua huonompaa eivät olleet tällä viikolla tunneilla, mutta tein muita huomioita: eivät ne muutkaan niin kummoisia ole! Nuoria ja hoikkia kyllä, mutta kuulkaa kyllä minun asennot ovat sulokkaampia. Häh hää! Ja ihanaa.
Kohta on kevät. Tätä jaksan toistella. Ja pian alkaa rempat maalla. En malta odottaa. Siellä ollaan sitten koko ajan!
Jotenkin tunnen itseni niin aikuiseksi, kun omistan puita, nurmikkoa ja kalliota. Että nyt minullakin on jotenkin oikea elämä. Ja tämmöisessä elämässä me vaan käydään maalla ja puuhastellaan yltiöpäisesti (vaikka itse aionkin oikeasti panostaa hyvän paikan löytämiseen riippumatolle).
Pusui ja nami namii kaikille!
Me jatketaan Transformerseja, Barbapapoja ja nyyhkimistä. Teini tuo kaupasta sipsejä (mies on rajuna bilettämässä)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti