No niin. Kevät on siinä vaiheessa, että opintoja on vain vähän jäljellä ja viikottain voimme pitää muutaman ihanan kotipäivän pikkupoikien kanssa. Alkaen tästä viikosta. Eilen eka, tänään toka. Eilinen meni leppoisasti tapellessa (en pue, en halua lenkkareita, en halua talvikenkiä, olisin halunnut lenkkarit, en tuo pikkuveljen rattaita vaan ajan niillä pitkin hooämmää, ei mennä ulos, ei mennä sisään, ei kävellä, ei hattua) ja illalla sukulaisissa sorruinkin heti herkuilla itseäni hellimään rankan päivän päätteeksi.
Tänään järjestin lapsille elokuvanteatterin, pillimehut ja popparit ja sain kovasti kehuja, mutta sitten. En pue, ei mennä ulos, en pyydä anteeksi, en tottele, en tule, ei mennä sisään, ei mennä päiväunille, heitetäänpäs sohvatyynyjä. Ja kas, söin jättimäisen kasan ruokaa. Koko päivän annoksen, näppärästi yhdellä kerralla. Sohva on kuin kalju, kun äiti vei sohvatyynyt parvekkeelle. Uhkauksia, joita olen näiden päivien aikana esittänyt, en edes pysty muistamaan. Perutaanko nämä kotipäivät??!! Kysynpä vaan!!!
Ja koska lapset ovat olleet kotona, he ovat saaneet myös hyvää, laadukasta ja monipuolista kotiruokaa. Eilen Atrian pinaattilettuja, tänään pastaa ja pestoa. Olen siis pitänyt huolta, se on tärkeää, että lapset syövät myös paljon vihreää.
Työrintamalla on hiljaista, mutta olen keksinyt lempityöpaikkani. Selvitin, että Suomen Kansallisoopperassa on tekninen piirtäjä. Yksi. Odotan, että hän jää eläkkeelle. Sitten piirrän lavasteita, nautin ilmapiiristä, rakastan elämääni. Sitten kun.
Otin toki jo yhteyttä Oopperaan ja he olivat ihania (tietenkin!), mutta pahoittelivat, ettei heille oikein saa ketään palkata.
Minä odotan. Sitten kun.
Liikunnasta ja ruokavaliosta en halua edes puhua. Nyt on pastakasan jäljiltä niin täysi ja huono olo, etten oikeastikaan halua edes miettiä ruokia. Paitsi suussani liukenevaa Hopeatoffeeta (että kestä oikein kauan siellä suussa, kestä, kestä!).
Deadline lähestyy. Tavoite ei ole saavutettu, mutta jollain sektorilla kuitenkin jo mahdollinen. Eli paino/kuntoilu/järkevämpi syöminen (järkevämpi, ei järkevä kuitenkaan). Työpuolen kanssa tosiaan aika niukat saavutukset. Lasten kanssa... No, en itke nyt. Eikä kukaan muukaan. Ovat päiväunilla.
Olen saanut taas muutaman kutsun nelikymppisille. Omia (miehen ja minun yhteisiä) olen suunnitellut kaksi tai kolme vuotta. Oli vaihtoehtoja: isot naamiaiset (asutkin jo mietitty, melkein tilattu) tai jos löydetäänkin hyvä mökkitontti, niin festarit loppukesästä, paljon ystäviä, telttoja, kavereiden bändejä. Sitten todellisuus oli pakko ottaa suunnitelmiin mukaan: tonttia ei löydy, juhlatilat ovat liian kalliita, enkä halua mitään vieraille maksullisia juhlia. Siispä pikkujuhlat kotona. Muutama ystävä (miehen ja omat), naamiaiset tai perusbileet. Tein vieraslistaa, joka oli aika niukka, sillä eihän meille mahdu kuin muutama ihminen. Mies ratkaisi tilanteen sillä, että ilmoitti, ettei halua juhlia. Hups, ei tarvitse niitäkään enää suunnitella. Ei tule krapulaa, ei tarvitse ystäviä tavata. Ja siivoaminen! Ja stressi siitä, viihtyykö kaikki! Ja se tarjoilu ja emännöinti, joissa en kyllä yhtään pärjää. Kaikki selvisi noin helposti! Ja minä kun niistä jo ehdin huolestumaan.
Olen nelikymppinen ja minulla on lapsia. Tajusin sen kantaessani painavia kauppakasseja Prisman parkkihallissa autolle. Olin ostanut myös kerhotossut lapselle. Minulla on lapsia! Elämääni kuuluu kerhotossuja! Minä olen tuulipukuinen täti! Tämä voi käydä kenelle vaan. Olkaa varuillanne. En olisi minustakaan uskonut. Joku päivä itsekin saatatte havahtua sieltä, jonne ette ikinä olisi uskoneet menevänne.
Olen todella pettynyt, etten pysty tässä haasteessa nyt paremmin saamaan lapsiasiaa kuntoon. Miksei lapseni tottele? En voi viedä heitä kevään ja kesän ihanille retkille, joita suunnittelin. Voisin olla aktiivinen (sekin oli haasteessani!), mutta kun en voi. Me emme sovi yhteen jotenkin. Minun suunnitelmat ja nämä pienet ihmiset, jotka huiskivat toisiaan turpaan.
Laitoin lapset nukkumaan. Isompi sanoi hyvien päiväunien jälkeen vielä tykkään susta. Kaikki kunnia kotiäideille. Viharakkausriehuntasylittely-sykli vaatii näissä hommissa todella kovaa henkistä kuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti