Hipsaus suolaa toffeessa. Sairaan hyvää. Piti ottaa messuilta oma toffee-kanki kotiin. Samoin salami-pötkö. Ja juoda viiniä, mättää aasialaista ruokaa, kasata keko nachoja ja kastikkeita saunan päätteeksi... Argh!
Ja vaikka olin seitsemästä päivästä viisi kiltisti, niin kahden päivän retkahdus oli kohtalokas. Painoa oli sata grammaa enemmän, kuin viime viikolla. Yhä toistan kysymyksen: tuleeko koko elämäni, hamaan hautaan saakka, olemaan TÄTÄ?! Miten näin voi elää?? Ettei mitään saa anteeksi.
Ällöttää. Olen vihainen tästä, mutta en tietenkään itselleni, vaan maailmalle. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Mietin myös sitä liikuntaa. Olenpa tehnyt muutamia huomioitakin.
Ensin miinukset:
- Olen käynyt kuusi kuukautta (!) salilla kolmesti viikossa. Kunto ei ihan vielä ole kohonnut sitä vertaa, että jaksaisin hengästymättä kivuta salin rappuset. Toinen kerros.
- Spinning ei helpotu kerta kerralta (taso 3 ei tule olemaan koskaan minulle).
- Salille tulee treenitahtiini nähden liian harvakseltaan naistenlehtiä.
- Todellakin ruokavaliolla on suurempi merkitys, kuin liikunnalla. Todellakin.
Plussat:
+ Jalkaprässillä kykenen muutaman kymmenen kiloa isompiin painoihin, kuin aluksi. Mutta en toisaalta nyt ymmärrä, miksi tämä on plussapuolella. Tai missään. Mitä väliä?
+ Uima-allassormus mahtuu sormeeni (tämä onkin hieno juttu ja lähes ainoa huomattava, tärkeä ja mukava muutos).
+ En keksi muita plussia. Yritin vain olla kerrankin positiivinen.
Ja bonuksena voin kertoa ylimääräisen huomion spinningistä. Se yksi nainen tekee koko treenin niin valtavilla vastuksilla, että ei meinaa saada poljinta alas (on ihan seistävä siinä päällä sitten). Minua ärsyttää se, sillä silloin kun "hölkkäillään" tai mennään tosi nopeaa tahtia, nainen ei ole yhtään messissä. Ja koska olen jo näin kokenut liikkuja, olenkin miettinyt, josko minun pitäisi häntä hieman opastaa. Ja onhan se minullekin todella hankalaa, kun joku ei pysy tahdissa ja joudun häntä kyttäilemään.
Ei tässä muuta. Aika käy vähiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti