Elossa

Jos ottaisi teemaksi sen, että sisältö ei liity mitenkään otsikkoon. No, olen kuitenkin elossa.
Olen nyt noin viikon ollut "tiukalla ruokavaliolla", mikä tällä viikolla on tarkoittanut sitä, että olen syönyt VÄHEMMÄN suklaata, juustoja (ja vuohenjuusto oli light!) ja ei niin montaa santsausta. Paitsi tortilla-päivänä. Eikä karkkia ole mennyt niin paljon joka päivä, eikä leivonnaisia ollenkaan (no ei niitä ennenkään usein ollut).
Ei voi siis puhua varsinaisesta läpimurrosta vieläkään. Sunnuntaina söin intialaisen ravintolan buffassa järjettömän määrän soosseja ja riisiä ja jälkkäriä (valkosuklaamoussea), mutta enpäs syönyt laskun mukana tullutta konvehtia! Eli tiukkana olen kuitenkin pysynyt. Samaisessa buffassa sain myös haastetta lasten kanssa pinnan venyttämisessä, kun 2-vuotias sikaili ja 4-vuotias huusi/kiljahteli (ihan hyvällä mielellä, mutta todella lujaa "MÄ RAKASTAN JOULUA!" jne).  Mies vaikutti teeskentelevän leppoisaa ja minä yritin samaa.
Toki ostin maailman parhaimpia salmiakkeja sitten jälkkärin jälkeen. Laitan niistä kuvan tänne sitten kun opin. Olisi ensimmäinen kuvani. Vihdoin löysin jotain niin tärkeää, että se ansaitsee kuvan!
Oltiin katselemassa mökkitontteja. Kuutisen tuntia. Niin kauan ei ole edes valoisaa päivittäin.
Kaikkein vaikeinta tällä hetkellä on pitää hermonsa kurissa teinin kanssa. Teinien elämän tarkoitushan on tehdä vanhemmat hulluiksi, tai vielä hullummiksi. Meillä hän on erittäin hyvä hommassaan.
Salilla laitoin vähän isompaa painoa masinoihin, mutta lähtötasoni oli niin alhainen, että ei tämä ihan vielä sikspäkkiä tee. Ja hiukseni ovat yhä jotenkin niin surulliset.

Sain kirjan loppuun (suosittelen, Tikli) ja nyt olen tuuliajolla, kunnes saan taas jonkun kirjan työn alle. Kirjastosta on varauksessa uusin Finlandia-voittaja (jono on pitkä!), uusin Saisio (varma valinta aina) ja joku Toven elämästä kertova, ai niin ja Juicen.
Pitkän joululoman jälkeen oli kamalaa palata kouluun. Opettajat on tyhmiä ja ruoka on pahaa. Se tavallinen juttu siis. Ensimmäinen päivä suorastaan ahdisti ja masensi, mutta sitten onneksi ryhmän muiden opiskelijoiden kanssa oli hyvinkin mukavaa. Joka toinen päivä olen harjoittelussa Helsingin telakalla. Jotenkin hieno paikka: kaurismäkeläinen tunnelma, suuressa ruokasalissa haalaripukuiset duunarit syövät lähes mykkinä, taustalla soi radio, Hopeinen kuu. Kypärät rivissä naulakon päällä, sedät vanhoine mielipiteineen ja merimaisema. Niin ja minun mieheni. Joka tosin on erittäin ärsyyntynyt yllätys-kielareihini hississä. Ihanaa! Miinusta telakalla on se, että työhuoneeni on vähän jemmassa ja harva siksi osaa työllistää minua, mutta enköhän minä jotain opi ja ole avuksikin välillä. Oikeita töitä pitäisi etsiä. Lopputyö on kuitenkin vielä kesken (piirrän miehelle kesämökin - minun ideat eivät ole... Miten sen nyt sanoisi... Millään tavalla kiinnostavia tai ikinä ainakaan hyviä hänen ideoihinsa nähden, mutta ehkä saan edes sitten vierailla mökillä. Ainakin jonkun huoltajan kanssa? Etten pilaa mitään. Ettei joku mene jotenkin väärään paikkaan vaikka. Ja olen niin sotkuinenkin). Mutta keväällä pitäisi valmistua. Se ei riitä haasteeni vaatimaksi menestykseksi.