Uusi vuosi, nyt haasteen pariin, hemmetti!

Olin sopinut itseni kanssa, että 2.1. alkaa kova kunto- ja terveyskuuri. Kun olin ahminut mätileipiä ja sinihomejuustoa, muistin sopimuksen. Siis jälkeenpäin. Siirtyy taas huomiselle. Epäilen, että en pääse vauhtiin ennen toukokuun alkua... Jätän kaiken viime tippaan. Kuvittelen, että parin viimeisen viikon aikana sitten hoidan homman huolella/kerralla himaan. Vaikka tiedän ettei se niin toimi, pelkään silti päätyväni siihen.
Mutta yritän huomenna taas. Kunnolla.

Tämä oli kuitenkin eri syystä paljon tärkeämpi päivä.
Ystävien vuoksi. Tapasin aamupäivästä ystäväperheen ja se oli mukavaa.
Illalla kävelin ystäväni kanssa hänen vauvansa haudalle.
Ystävät ja perhe. Tunnen suurta rakkautta. 

Uusi tavoite, jossa mahdollisuus epäonnistua

Seuraavana päivänä sama juttu. Uskomatonta! Mäkkärin jälkeen kiljaisin miehelle, että apua minunhan piti syödä fiksusti! Mutta toisaalta, oli lauantai ja olin ajatellut lauantain viikon herkkupäiväksi. Eli tsemppauksen piti alkaa perjantaina, mutta mokasin sen ja lauantaina olikin herkkupäivä. Että mitäs tässä.
Sen sijaan, että olisin vielä tsempannut missään, keksin jo uuden panostuksen kohteen. Kun tässä kerran ryhdistäydytään, niin haukataan nyt sitten liian iso pala samantien. Duuniin liittyvä läpimurto (mieletön menestys tai edes joku kuppanen työpaikka, luultavasti jälkimmäinen, jos sekään) ja ulkonäköuudistus (-10kg, ryppyjen minimointi, ilmeen piristys ja hiuksillekin pitää tehdä jotain!) ja nyt uutena se, että pitäisi enemmän jaksaa lasten kanssa. Harrastaa, puuhata, askarrella tai ihan edes raahautua pihalle useammin. Ja olla pidempi pinnaisempi. Edes teeskennellä välillä, ettei ärsytä lasten oikut ja kiljunta. Zen tai mitä se onkaan. 
Ja kas, käytiinkin ennen mäkkäriä uimassa lasten kanssa (harrastamista)! Ja hyvin pystyin olemaan tosi kiva (osinhan se on teeskentelyä, mutta oli ne kyllä söpöjä siinä innossaan) ja jaksoin mennä monta kertaa liukumäestä, kun manguttiin (viitseliäisyyttä ja pitkää pinnaa!). Ja kaikilla oli kivempaa. Kuten totesin miehelle: joutuisin kuitenkin tekemään samat jutut lasten kanssa, niin miksen tee sitä ilon kautta. Yök mikä termi - ilon kautta (oikeasti en käyttänyt sitä puhuessani miehelle)!
En luvannut kyllä muuten yrittää olla erityisen positiivinen. Etten muserru taakan alle. Positiivisuustaakan. Tai ettei ala ällöttämään.

Olen koukussa kirjaan nimeltä Tikli. Ottaisin mieluusti muutaman tunnin omaa rauhaa ja lukisin. Kukaan ei anna.
Tekisi mieli jättää tiskikone tyhjentämättä ja täyttämättä, kuntosali käymättä ja vaan lukea.
Lapset hihkuivat ja liukuivat leikkikentällä aavistamatta ollenkaan, millainen helvetti heitä tulevaisuudessa odotti: ikävystyttävä työ ja järjettömän suuri kiinnelaina ja epäonnistunut avioliitto ja kaljuus ja lonkkanivelleikkaus ja yksin juodut kahvikupilliset tyhjässä talossa ja avannepussi sairaalassa.